Puulaakihiihto 2010

Perjantaina 19.03.2010 oli miehemme hieman oudossa tilanteessa ,kun piti luikkarit vaihtaa suksiin ja lähteä hakemaan mainetta sekä kunniaa hiihtoladulta.

Tavoitteet olivat korkealla kuten aina pelimiehiemme osallistuessa kilpailuihin. Lähdettiin suoraan hakemaan kärkisijoja tuloslistan molemmista päistä. Sinne paremmalle puolelle listaa osallistujat ”Puita uuniin-Team” lähti kovalla nipulla. Kaikki olivat huippuunsa treenattuja atleetteja, olihan yksi osallistujistakin juuri palannut korkeanpaikan leiriltä Atlantin takaa! Lisää kokemusta kovista tilanteista kaveri on hankkinut pelaamalla huimat 11 kpl kansainvälisiä kiekkopelejä.
Kaksi muuta huippu urheilijaa ovat tunnettuja kovista suorituksistaan ja harjoituksistaan. Kuntopohjaa tämä veljespari on hakenut  kesäisin myös venettä kantamalla pitkin Kalajoen rantoja. Harjoittelumuoto on tosin vähempi tunnettu, mutta tehokkaaksi todettu. Konsultaatioapua harjoitteluun hiihtoliiton suuntaan on kuulemma tarjottu. Korvaukseksi neuvoista riittää kuulemma pahvilaatikollinen kangaserkkaa jääkiekkomailoihin ja pari kestäviä airoja veneeseen! Halvalla se suomen hiihdon uusi nousu saadaan käyntiin.

Toista ”kantajista”, kansainvälisistä kiekkoturnauksista palkintopöydät putsannutta kiekkovirtuoosia kunnon viimeistelyä on haitannut sitkeä vamma josta kiekkopiireistä ei näin keväisin ole ollut tapana tarkemmin huudella.
Kolmannelle osallistujalle, tälle väkivahvalle karpaasille olisi paremmin kyllä voinut sopia pidempi ja raskaampi reitti, kuin tuollainen pikkurykäisy. Mies kun on tottunut ihan eri kilometrimääriin suksien päällä. Eihän tuommoinen kilometrin pätkä saa edes hikeä pintaan!

Listan häntäpäätä lähdettiin varmistelemaan myös oivallisesti roolitetulla triolla. Nimenä jo perinteinen ”Sänklärit”.
Heidän suorituksestaan on paikallaan pieni selvitys…

Sänkläreiden avausosuudelle valittiin hiihtäjä joka on tottunut  maaliin saapuessaan tuulettelemaan jo tyhjentyneille stadioneille. Viimeksi vuonna 1988 ”kilpaladulle” startattuaan   hän huomasi jo startissa,ettei  4 vuotta vanhat voiteet suksienpohjassa  oikein toimineet halutulla tavalla uudella lumella.
Maaliin saapuessaan muut olivat jo siirtyneet palkintojen jakoon muualle.Mitään traumoja tuosta tapahtumasta ei kuulemaan mukaan ole jäänyt? Epäillä sopii…
Mikä on jo tapahtunut kerran , voisi tapahtua uudestaankin.
Näin kokemusta hitaasta kiiruhtamisesta oli jo hankittu, tosin viime vuosituhannella tapahtunut hiihto suoritettiin hieman mäkisemmissä maastoissa mitä näillä lakeuksilla on totuttu näkemään.
Silloinkin tämä pelimiehemme sai huomata, että kevytrakenteisemmat toverit karkasivat hyvin pian ylämäkiosuuksilla näköpiiristä.
Nyt kun hiihtäjän painossa kaksi ensimmäistä numeroa on ykkösiä ja kolmas numero vaihtelee , niin alamäissähän saattaisi saada jonkun vaikka tavoitettuakin. Näinhän ei nyt saisi tapahtua. Tämä kilpailuhan tulisi tapahtumaan  satellitti-ja maastokarttojen perusteella lähes tasamaalla. Alueellahan on kuulemma kesäisin pururata ,mistä kolmikolla ei ollut mitään tietoa juoksuradan olemassa olosta.
Jottei vauhti tasatyönnöissä kuollutta massaa hyödyntäen osoittautuisi liian kovaksi, huolto oli maksimoinut luiston estämisen naulaamalla 35millisiä kalustenauloja suksien pohjaan mielestään tarvittavan määrän.
Sauvatkin olivat rottinkiset, tehty kukkakepiksi ja kukkakepeille.
Pituudessakin oli tunnollisesti säästelty. Eihän sellaisilla raavasmies voinut lykkiä!

Miehemme valmiina lähtöön...
Avausosuus oli myös vaativa, pitihän aloittajan repussa kantaa puoltamottia koivuhalkoja nuotiopaikalle huollon käytettäväksi tulien tekoon. Eihän vaativalle hiihtoretkelle nyt noinkin kokeneet kaverit voineet lähteä ilman huolehtimista neste- ja energiavarojen tankkauksesta. Huollolle toteutuksesta iso kiitos!

Roolitus avausosuudelle meinasi mennä  pieleen ,kun latupartion  ennakkoraportista puuttui tieto lähtösuoran jälkeisestä oikealle kaartuvasta kurvista. Tämän käännöksen pelättiin sujuvan jouhevasti useista jäillä tapahtuneista harjoitteista joissa kaartamista oikealle oli painotettu.
Pelko osoittautui turhaksi, koska samanlaista hapuiluhan se oli niin kuin jäälläkin.
Lisäksi pelko siitä , että ainoassa alamäessä tapahtuvassa liukuosuudessa joku tavoitettaisiin oli turha.
Hakeutuessaan laskuasentoon, jo vuosia vaivannut takareisien kireys takasi  sen ettei aerodynamiikasta ollut tietoakaan. Pystyasentoon jäänyt, kankea köriläs ei huiman pitkällä laskulla jopa viidentoista metrin matkalla todellakaan tavoittanut ketään.  
Jo lähtösuoralla tapahtunut siteiden ”korjaaminen” takasi sen, ettei hiihtämistä pystynyt liian helpoksi sanomaan. Siteet irtoilivat onnistuneesti maaliin saakka.

Siteiden "huoltoa"lähtösuoralla
Toiselle osuudelle starttasi liukasliikkeinen laiturimme, jonka vahvuudet ovat nopeat jalat ja herkät kädet.
Ikää miehellä on jo sen verran,  että kokemusta muistakin kuin lasikuitusuksista on muistissa.
Arveltiin, että kokemus oli pahasta. Voisihan miehen tietotaito puusuksista auttaa häntä liiankin hyviin suorituksiin? 
Jottei ero muihin kaventuisi, lyötiin vaihdossa suksien pohjiin vielä muutama naula lisää.
Pito tulisi tarpeen,  sen verran vikkeläkinttuisena miehenä oli tämä kokenut sotaratsumme tiedetty pitkin maakuntia. Vilkas liikehdintä kaukaloissa on herättänyt kauhua Euroopassa asti. Se ei ole yksi eikä kaksi kertaa ,kun Tsekkipoikakin on jäänyt ihmettelemään tapahtunutta , kun tämä urhomme on sujahtanut puolustajista ohi takatukka hulmuten.

Raportit maastosta kertoivat että eroa muihin oli vielä tuntuvasti, vaikkakin liikehdintä ladulla oli ollut suunnitelmiin nähden liiankin terävää. Osasyynä oli se, että kisaajamme tankkaus oli sujunut melkein liiankin loistavasti. Toiminta oli ollut jälleen huollon osalta ensiluokkaista.
Makkaran kyytipojaksi oli sattunut lempisinappia ja mehu ei ollut liian kuumaa. Mehu ja makkara ei petä ikinä!



ensimmäinen vaihto
pitoa pohjiin
Mehua...
...ja makkaraa
Huolto jaksoi odottaa hiihtajiä...
Loppumatkasta vauhti hieman tasaantui ja maaliin tullessa taisi olla muut virittelemässä palkintojen jakoa?
Hieman joutui miehemme raivaamaan tilaa päästäkseen vaihtoalueelle.  
Ei tunnu missään...
Maali näkyvissä
Ankkuri matkaan...
Vaihto sujui sopivan takkuilevasti. Ankkurille laitettiin vähän erkkaa kenkien ja suksien ympärille siteiden kohdalle maksimoimaan pitoa. Eipä erkasta paljoa apua ollut kun tämä sulavaliikkeinen ja sulavasanainen sänklärimme pääsi ratalle. Vuosien harjoittelun tulos ja talkoohommissa hankittu sitkeys oli pakkautunut kroppaan ja se voima kun päästettiin irti, sai eristysnauhan kappaleita keräillä pitkin ladunvarsia. 
Ruuhkaa maalialueella
Heti tankkauksessa huomattiin, että jo reilun sadan metrin rutistuksen jälkeen teipit olivat poissa. Huollossa jäi kiireessä pohjat naulaamatta, kun osa huoltojoukoista joutui menemään kertomaan kilpailun johdolle ettei kilpailu vielä tässä vaiheessa suinkaan ollut ohitse! Meidän ankkurimme oli juuri lähtenyt osuudelleen! Sen kuultuaan  maalialueella toimitsijat päivittelivät sitä että taitaa tulla pitkä ilta. Olipa hätäistä porukkaa?
Sanottiin äkkinäisille että me sentään osattiin varautua, oli tulet ja kaikki! Ei sitä nyt Populan  väki ollut ensimmäistä kertaa hiihtokilpailuissa. Pitää osata varautua jos voitelu menee hieman pieleen tai muita loppuaikaa marginaalisesti viivästyttäviä asioita tapahtuu.
Hetken kuluttua maastoista alkoi kantautua huonoja uutisia! Pääsänklärin aika väliaikapisteessä oli huolestuttavan kova. Vauhti oli liian ripeää!
Vauhdikasta menoa
Monet kyllä epäilivät, että aikaa oli otettu vahingossa moottorikelkalle joka lähti tarkistamaan ettei kukaan ollut jäänyt ladun varteen.Kelkkahan lähti samoihin aikoihin ankkurimme kanssa reitille.Oliko pohjien naulaamattomuus tosiaan kostautumassa julmasti,vai mikä oli vauhdin syy?
 Marginaalia toiseksi viimeisiin oli kyllä hankittu, mutta kaventuiko ero liian nopeasti?
Suksien pohjat vaan olivat hioutuneet liukkaiksi ja hiihtäminen latu-urassa oli liian helppoa.
Suksetkin pysyivät jalassa siteiden hangatessa sopivasti ladun reunoja.

Onneksi loppumatkasta oli tullut puhelu missä oli pitänyt sopia parista talkoista. Oli kuulemma ihan normaalit parintunnin kökät jos kymmenen miestä tulee, Timo lupasi tulla pyöräkoneella.
Lisäksi muistiin oli tullut, että piti soittaa ja sänklätä turnauskuviot  selviksi. Oli järkättävä kioskiin myyjät ja hoitaa muutkin juoksevat asiat.
 Myös yhteydenotto Tsekkeihin piti hoitaa alta pois, että järjestelyt junnuturnauksen osalta sujuivat ongelmitta.  

Siinähän sitä aikaa vierähti ja lopulta illan jo pimetessä urhea ankkurimme saapui maalialueelle!
Ylväästi Populan viiriä kantaen hän liukui maalilinjan yli ja sai raivoisat suosionosoitukset!
Hieman taisi salamavalojen räiske häikäistä, kun maalilinjan ylityksen jälkeen tasapaino järkkyi ja kaatuminen tapahtui.

Ankkuri saapuu maaliin...
Näin oli urakka ohitse ja voitiin keskittyä kuuntelemaan tuloksia. Oliko Sänkläreiden marginaali ollut riittävä ja kuinka Puita-uuniin Team oli pärjännyt?
Puita-uuniin Team ei ollut ihan päässyt listan kärkeen, syy oli pienissä asioissa.
Atlantin takana leireillyt urheilijamme ollut saanut lihaksiinsa totuttua lämpöä ja herkkyyttä näissä kylmissä oloissa. Totuttautuminen Mexicon lämmöstä räntäkeleihin  oli ottanut oletettua kauemmin. Härkämäinen veneenkantaja oli yllättynyt sprinttityylisestä pikasuorituksesta  ja kolmannella  miehellä  suoritusta haittasi kuitenkin vamma josta kiekkopiireistä ei näin keväisin ole ollut tapana tarkemmin huudella.
Murtautuminen viiden sakkiin oli hyvä suoritus josta voi olla ylpeä!
Sänklärit puolestaan saivat mitä hakivat. Voitto tuli ja palkintokin oli miehekäs.

palkinto

Palkinnoista sänklärit nauttivat yhdessä huollon kanssa nuotiolla istuessa ja illan vielä ennestään pimetessä.

Ensi vuonna uudestaan…


Sänklärit